Rockin historia: Gene Vincent & The Blue Caps - Be-Bop-A-Lula

Be-Bop-A-Lulan varsin aivottomat sanoitukset olivat aina helppo kohde kriitikoille. Gene Vincentin kirjoittama klassikkobiisi perustuu tarinan mukaan sarjakuvaan nimeltä Little Lulu. Gene Vincent oli rockabillylaulaja, jolla oli taustallaan yksi USA:n parhaista bändeistä eli The Blue Caps. Vincentin laulusuoritus toi biisiin seksuaalisen jännitteen ja samalla teki siitä moralistien kohteen. Biisin hidas, bluesahtava tempo sai aikaan sen, että kappale oli erittäin tarttuva. Cliff Gallupin soolot olivat suuri inspiraation lähde nuorelle Jeff Beckille. The Everly Brothersin ja Brownsville Stationin myöhemmät coverit veivät kappaleesta sen seksuaalisen energian, mikä siinä oli. Biisi kuitenkin rokkasi edelleen.

Gene Vincent & The Blue Caps - Be-Bop-A-Lula

Rockin historia: Elvis Presley - Hound Dog

Elvis Presleyn versio Jerry Leiberin ja Mike Stollerin alunperin Big Mama Thorntonille säveltämästä Hound Dog-kappaleesta on yksi niitä biisejä, jotka tullaan ikuisesti yhdistämään rock and rollin nousukiitoon 1950-luvun lopussa. Huhu kertoo Elviksen kuulleen Freddie Bell & The Bellboys-nimisen yhtyeen esittämässä biisiä Las Vegasissa ja inspiroituneen siitä niin, että hän halusi itsekin coveroida sen. Elviksen versio oli kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista. Siinä oli raju rock-komppi, höystettynä taustayhtye The Jordanairesin kädentaputuksilla. Kappaleessa oli myös kaksi Scotty Mooren soittamaa kitarasooloa. Kaiken kruunasi Elviksen kiihkeä tulkinta. Hound Dog räjäytti lopullisesti rock and roll-villityksen käyntiin. Kriitikot vihasivat kappaletta, mutta nuoriso rakasti. Kappaleesta on sittemmin tehty useita covereita mm. Jerry Lee Lewisin toimesta, mutta Presleyn versio on edelleen täysin ylittämätön.

Elvis Presley - Hound Dog Milton Berle Show, 5.6.1956. Tämä oli se pahennusta herättänyt esiintyminen, joka toden teolla laukaisi Elviksen uran käyntiin. Uusi tähti oli syttynyt.

Rockin historia: Frankie Lymon & The Teenagers - Why Do Fools Fall In Love?

Frankie Lymon oli rockin ensimmäinen lapsitähti, kauan ennen Hansonia tai Jackson Fivea. 13-vuotiaana isoimman hittinsä "Why Do Fools Fall In Love?" levyttänyt Lymon oli myös ensimmäinen musta teini-idoli, ja käytännössä raivasi tien kaikille hänen jälkeensä tulleille lapsitähdille. Musiikki saattoi ehkä muuttua sillä aikavälillä, mutta syvin olemus ei. Sama viattomuus ja energia yhdistää Lymonia ja kaikkia hänen jälkeensä tulleita lapsitähtiä. Varsinkin ensinmainittu pitää Lymonin kohdalla paikkansa, sillä hänen elämänsä päättyi varsin nuorella iällä heroiinin yliannostukseen. Why Do Fools Fall In Love alkaa matalalla bassovokaalilla ja siinä vaiheessa, kun muu bändi liittyy mukaan on selvää että nyt liikutaan varsin erilaisilla vesillä. Etenkin Lymonin kirkas sopraano suorastaan tunkeutuu kuulijan korvaan. Lymonin laulusuorituksessa on ammattimaisuutta ja taidokkuutta, vaikka hänellä oli tuossa vaiheessa ikää vasta 13 vuotta. Juuri Lymonin upea laulusuoritus on tehnyt Why Do Fools Fall In Lovesta ajattoman klassikon. Ei siis ihme. että juuri tämä kappale oli yhtyeen suurin hitti.


Frankie Lymon & The Teenagers - Why Do Fools Fall In Love?

Rockin historia: Elvis Presley - Heartbreak Hotel

Rock and rollin maailmanvalloituksen voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Elvis Presley julkaisi läpimurtohittinsä "Heartbreak Hotel". Paitsi, että kappale oli hitti USA:ssa, siitä tuli myös Elviksen tunnetuin kappale. Mae Boren Axton ja Tommy Durden saivat inspiraation kappaleeseen nähtyään lehtiartikkelin, jossa kerrottiin jonkun tehneen itsemurhan. Itsemurhan tekijä oli jättänyt jälkeensä viestin, jossa luki "I walk a lonely street". Siitä syntyi idea tehdä kappale särkyneiden sydänten hotellista. Surumielinen kappale kertoo paikasta, jossa ovimies itkee, vastaanottovirkailija on pukeutunut mustiin ja kaikki ovat niin yksinäisiä että voisivat kuolla. Tästä muodostui myös kertosäkeen koukku. Axton ja Durden teettivät laulusta demon ja marraskuun 10. päivä 1955 biisi sai ensiesityksensä Nashvillessa pidetyssä kokouksessa, jossa kyseinen kappale kantautui myös Elvis Presleyn korviin. Elvis piti kappaleesta niin paljon, että halusi levyttää sen. Kymmenen päivää myöhemmin Sun Records myi Elviksen levytyssopimuksen kansalliselle RCA-yhtiölle. Heartbreak Hotel löysi pian tiensä Elviksen keikkasettiin, ja se äänitettiin 10. tammikuuta 1956. Viikkoa myöhemmin single näki päivänvalon ensimmäisenä Elviksen RCA-julkaisuna. Elvis sai myös nimensä laulun krediitteihin. Helmikuun 11. päivä Elvis esitti kappaleen Tommy & Jimmy Dorseyn isännöimässä Stage Show-ohjelmassa. Maaliskuussa Heartbreak Hotel aloitti kiipeämisensä listalla ja nousi lopulta sekä Pop-, että kantrilistan kärkipaikalle. Biisi ylsi myös R&B-listalla viiden parhaan joukkoon, myyden kaksi miljoonaa kappaletta. Heartbreak Hotelista on tehty myös lukemattomia cover-versioita, kuten koomikko Stan Millerin heinäkuussa 1956 julkaisema parodiaversio. Kymmenen vuotta myöhemmin Roger Miller sai siitä listahitin. Frijid Pink-yhtye puolestaan teki heavyversion kappaleesta vuonna 1970. Willie Nelsonin ja Leon Russellin versio oli kantrilistan ykkönen vuonna 1979. Myös muutama samanniminen, mutta eri kappale on nähty, kuten Jackson 5:n Heartbreak Hotel vuonna 1980. Elviksen Heartbreak Hotel on kuitenkin se tunnetuin ja muistetuin lähes 60 vuotta myöhemminkin.

Elvis Presley - Heartbreak Hotel

Rockin historia: The Platters - The Great Pretender

The Platters oli yksi niistä yhtyeistä, joiden musiikki sopi rock and roll-aikakauteen kuin nakutettu. Bändi oli käytännössä tavallinen lauluyhtye, jonka musiikki ammensi niin jazzista kuin popistakin. Kun R&B ja doo wop alkoivat nousta pop-listoille, tarjosi The Platters oivan vaihtoehdon The Crestsin ja The Cadillacsin kaltaisille yhtyeille. Yhtye myös käytti saamansa tilaisuuden hyväkseen, ja teki 1950-luvulla joukon isoja hittejä, joita kuuntelivat sekä valkoiset että mustat nuoret. Näistä paras esimerkki on yhtyeen managerin, Buck Ramin säveltämä "The Great Pretender", joka oli yhtyeen uran toinen listaykkönen. Laulu on hyvä esimerkki siitä, kun vain teeskennellään että kaikki on hyvin, vaikka se unelmien tyttö ei olekaan sylissä. Tony Williams loistaa lauluosuuksissa ja muut jäsenet antavat oivaa taustatukea antaen kuitenkin itse kappaleelle kaiken huomion. The Platters oli muiden lauluyhtyeiden keskuudessa erittäin arvostettu bändi, ja tätä biisiä kuunnellessa selviää miksi: He saivat sen kuulostamaan helpolta. Vuosien mittaan The Great Pretender on osoittanut kestokykynsä ja useat artistit, kuten Freddie Mercury ja The Band ovat coveroineet sen. Kappale toimii niin vokaaleilla kuin ilmankin niitä. Siitä huokuva surumielisyys on tehnyt tästä Plattersin kappaleesta klassikon.

The Platters - The Great Pretender

Rockin historia: Carl Perkins - Blue Suede Shoes

Vaikka onkin vaikea uskoa, joskus on ollut aika jolloin "Blue Suede Shoesia" ei ole ollut olemassa. Blue Suede Shoes oli ensimmäinen valkoihoisen esittämä kappale, joka sai niin valkoiset kuin mustatkin nuoret liikkeelle. Se oli myös ensimmäinen kappale, joka ylsi niin pop- kantri- kuin R&B-listankin kärkipaikalle. Viimeistään Elvis Presleyn cover-versio nosti sen yhdeksi 1950-luvun tunnussävelistä. Alkuperäisversion akustisen kitaran, sähkökitaran. basson ja rumpujen yhdistelmä on jotain sellaista, mitä harvoin kuulee onnistuneesti samassa kappaleessa. Tästä on kiittäminen paitsi Sam Phillipsiä, myös itse Perkinsiä ja hänen bändiään. Kaikista tärkein mauste on kuitenkin Carl Perkins itse. Perkinsin kitarointi määritteli 1950-luvun varhaisen rock-kitaran ja hänen laulusuorituksensa on kerrassaan loistava. Siinä missä Elviksen tie vei lopulta Hollywoodiin, ei Perkins olisi siihen koskaan pystynyt. Juuri se tekee Blue Suede Shoesista niin vastustamattoman ja sukupolvesta toiseen vetoavan. Tämä on varhainen voimannäyte rock and rollin alkuvuosilta.

Carl Perkins - Blue Suede Shoes

Rockin historia: Little Richard - Tutti Frutti

A-wop-bop-a-loo-bop-a-wop-bam-boom!

On vaikeaa kuvitella 1950-luvun vanhempien reaktioita, kun levysoittimesta on kantautunut tuo Little Richardin maaninen ulvahdus. Kyseessä oli sellainen kulttuurishokki, johon ei juuri mikään sitä aiemmin julkaistu kappale voinut etukäteen valmistaa. Tutti Frutti oli ilmestyessään sellaista hulluutta, ettei vastaavaa oltu aiemmin kuultu missään. Ei edes Little Richardin aiemmilla levytyksillä. Tutti Frutti oli ensimmäinen selkeä merkki rock and rollin tulosta valtavirtaan. Biisi suorastaan huusi rock and rollia. Kun Elvis Presley julkaisi oman versionsa Tutti Fruttista vuotta myöhemmin, kappale sai entistä enemmän jalansijaa valtavirrassa. Tutti Frutti antoi 1950-luvun nuorisokapinalle sen lopullisen sysäyksen. Ja samalla tyyli nimeltä rock and roll oli virallisesti syntynyt. Useat 50-luku-revival-versiot ovat vesittäneet kappaleesta sen alkukantaisen voiman, ja nykyään Tutti Fruttia verrataan mm. Danny & The Juniorsin tekeleisiin. On siis aika muistuttaa mistä kaikki toden teolla alkoi.

Little Richard - Tutti Frutti

Rockin historia: Fats Domino - Ain't That A Shame

Tätäkään juttusarjaa ei voisi kuvitella tekevänsä ilman mainintaa tästä kappaleesta. joka käynnisti Fats Dominon pitkälle 1960-luvun puolelle kestäneen huippukauden. Fats Domino oli ensimmäinen musta artisti, joka pääsi myös valkoisten nuorten suosioon. Tämä teki hänestä yhden ensimmäisen rock-aallon suosituimmista artisteista. "Ain't That A Shame" oli se biisi, joka teki Fats Dominosta tähden. Biisi ei liiemmin poikennut miehen muista saman aikakauden hittibiiseistä, Totutusta poiketen Ain't That A Shamea ei äänitetty New Orleansin J&M Studiolla, missä valtaosa Dominon hiteistä tehtiin, vaan kappale äänitettiin Hollywoodin Master Recorders-studiolla. Samassa paikassa äänitettiin myös toinen Fats Dominon tunnetuimmista klassikoista, Blueberry Hill. Ain't That A Shame ylsi listojen kärkipaikalle vuoden 1955 kesällä. Saavutuksesta teki erityisen merkittävän se, että Pat Boone levytti cover-version kappaleesta, ja tuo versio oli listaykkösenä. Fats Domino ei tehnyt asiasta numeroa, vaan tiesi kaiken olevan vasta alkusoittoa.

Fats Domino - Ain't That A Shame

Rockin historia: Chuck Berry - Maybellene

Kun Chuck Berry ensimmäisen kerran saapui Chess-studiolle Muddy Watersin suosittelemana, hän piti itseään blues-miehenä. Berry oli siihen asti ollut blues-soittaja, mutta hänen soundinsa ei tehnyt Leonard Chessiin vaikutusta. Niinpä Berry päätti antaa soundiinsa hieman lisäpotkua raskaammalla kompilla ja sähkökitaralla. Chess piti kuulemastaan, mutta ei halunnut "Ida Red"-kappaleen päätyvän isomman ja hieman erilaisen yleisön kuultavaksi. Niinpä kappaleen nimi vaihtui "Maybelleneksi". Muutos oli tehokas ja single julkaistiin pian. Pian kappale päätyi radiosoittoon Alan Freedin toimesta ja Freedin nimi päätyi myös biisin krediitteihin. Seurauksena oli Chess Recordsin ja Chuck Berryn ensimmäinen rock and roll-hitti.

Chuck Berry - Maybellene

Rockin historia: Bo Diddley - Bo Diddley

Kappale, joka käynnisti yhden historian omaleimaisimpiin kuuluneen kitaristin uran. Oli lähellä että Bo Diddley-biisiä ei olisi edes julkaistu, sillä Chess-pomo Leonard Chess hylkäsi sen liian uskaliaiden sanoitusten vuoksi. Diddley joutui kirjoittamaan biisin uusiksi . Laulu on peräisin vanhasta lastenrunosta. Biisin komppi puolestaan on alkujaan peräisin Red Saunders-nimisen artistin kappaleesta "Hambone". Vaikka biisit ovat samanlaisia, on niiden rakenne kuitenkin toisistaan poikkeava. Bo Diddleyn rytmistä voisi käyttää sanaa "viidakkokomppi". Lukemattomat artistit ovat levyttäneet biisistä cover-version, näiden joukossa mm. The Animals ja The Beatles. Kappale myös sai aikaan lukemattomia jälkeläisiä, kuten "Mona", "Hush Your Mouth" ja "Pretty Little Things". Kappaleen kaikista suurin meriitti on kuitenkin se, että se inspiroi monia tulevia rock-tekijöitä. Esimerkkejä tästä ovat muiden muassa Johnny Otisin "Willie And The Hand Jive" ja Buddy Holly & The Cricketsin "Not Fade Away", joissa Bo Diddleyn vaikutus kuuluu. Bo Diddleyn yksinkertaisesta kompista onkin tullut yksi vuosisadan jäljitellyimmistä.

Bo Diddley - Bo Diddley

Rockin historia: Bill Haley - Rock Around The Clock

Uudessa osiossa mennään todella syvälle rockin historiaan. Tässä juttusarjassa valokeilaan otetaan merkkihetkiä rockin historian varrelta. Mukana on niin legendoja, kuin vähän pienemmällekin huomiolle jääneitä artisteja.

Ei oikeastaan voi kuvitella aloittavansa tällaista juttusarjaa jättämällä paitsioon kappaletta, josta tuli 1950-luvun nuorisokapinan tunnuslaulu. Bill Haley & The Cometsin Rock Around The Clock oli ensimmäinen listojen kärkeen yltänyt rock-biisi. Rock-vallankumousta se ei aloittanut. Sen sijaan se auttoi määrittelemään rockia tyylisuuntana. Ainakin rockin kahden ensimmäisen vuoden ajan. Chuck Berryn "Reelin' And Rockin'" ammentaa hieman samoista aineksista kuin Rock Around The Clock. Tosin sen juuret ovat 1920-luvulla. Siinä, missä Chuck Berry kuvaa lähinnä seksiä, keskittyy Bill Haley enemmän hauskanpitoon. Alunperin Rock Around The Clock olikin nimeltään "Dance Around The Clock". Se ei ollut alkujaan Bill Haleyn kappale, eikä The Comets ole biisin ensimmäinen levyttäjä edes. Bill Haley & The Comets kesti oikeastaan vain rock-historian kaksi ensimmäistä vuotta. Sitten se sai tehdä tilaa Elvikselle ja muille tuleville tähdille. Noiden kahden vuoden aikana Bill Haley ehti kuitenkin jättää jälkensä rock-historiaan pysyvästi.

Rock Around The Clock tuli Bill Haleyn tietoisuuteen bändin läheisen ystävän Jimmy De Knightin sävellyksenä. Jimmy De Knight oli entinen rumpali ja bändinjohtaja, josta oli sittemmin tullut biisintekijä ja promoottori. Bill Haley & The Comets oli yksi hänen asiakkaistaan. De Knightin panos biisin synnyssä vaihtelee tarinasta toiseen, mutta maaliskuussa 1953 todellakin syntyi biisi nimeltä "Rock Around The Clock". Apuna biisin teossa oli Max Freedman, jo lähes kuusikymppinen säveltäjä jolla ei ollut rock-tyylisuunnan kanssa hirveästi tekemistä. Biisiä tarjottiin saman tien Haleylle, jota ei kuitenkaan vielä päästetty sitä levyttämään, vaikka tämä itse halusi. Syy löytyi Haleyn levy-yhtiöstä Essexistä, jonka omistaja Dave Miller kieltäytyi äänittämästä kappaletta. Sen sijaan biisi annettiin Sonny Day & The Knightsin levytettäväksi. Tuo versio ylsi hitiksi Delaware Valleyssä, muttei koskaan yltänyt kansalliseen läpimurtoon. Vuonna 1954 Haley oli yllämainitun kiistan vuoksi vaihtanut levy-yhtiönsä Essexiltä Deccalle, ja Rock Around The Clock äänitettiin heti ensimmäisissä levysessioissa 12.4.1954. Tasan 58 vuotta sitten siis. Single julkaistiin kesällä 1954, mutta jäi vähälle huomiolle myyden ainoastaan 75 000 kappaletta. Myöhemmin samana vuonna biisi päätyi kuitenkin Blackboard Jungle-nimisen elokuvan lopputeksteihin. Seurauksena oli valtava hitti, joka uudelleenjulkaisunsa yhteydessä kesällä 1955 ylsi listakärkeen USA:ssa, jossa se myös pysyi 22 viikkoa. Myös elokuvasta tuli iso menestys valtameren molemmilla puolilla, Englannissa se aiheutti jopa mellakoita. Hyvin lyhyessä ajassa biisi valloitti koko maailman. Rock Around The Clock on tähän mennessä myynyt 200 miljoonaa kappaletta, ja siitä on tehty useita cover-versioita eri artistien toimesta. Haleyn versio on kuitenkin edelleen se merkittävin ja tunnetuin.

Bill Haley & The Comets - Rock Around The Clock

keikka-arvio: Viikate & El Supernaut

Olin jo pitkään halunnut nähdä Viikatteen livenä, kuuluuhan se suosikkibändeihini. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna unelmasta tuli viimein totta monen vuoden jälkeen. Viikatteen musiikissa on jotain mikä vaan kiehtoo. Se on varmaankin se melankolian ja rautalankakitaroiden risteytys. Kuulostaa vaan niin hyvältä.

Ennen Viikatetta kuultiin lämppärinä oululaista El Supernautia. En tiennyt yhtyeestä käytännössä mitään ja luulin sitä Black Sabbath-coverbändiksi. Olin väärässä ja yllätyin samalla positiivisesti. Harvemmin kuulee enää rautalankamusiikkia livenä noin hyvin soitettuna. Oululaisbändillä oli lavakarismaa ja kuultiinpa setissä myös yksi Viikatteen kappale. Jätkät vetivät todella mallikkaan Pohjoista viljaa-coverin, se on sanottava. Kuten Kaarlekin myöhemmin totesi, soittivat sen paremmin kuin Viikate itse. Lisäksi tuli todistettua, että Iron Maiden taipuu myös hyvin rautalankaversiona, samoin The Clash ja Manic Street Preachers. Toisaalta kaverit ovatkin ammattilaisia.

El Supernautin setti:
If You Tolerate This, Your Children Will Be Next
London Calling
Holiday In Cambodia
Berlin Alexanderplatz
Pohjoista viljaa
Aces High
Ode To Mr. Lee and Mr. Harris
Wonderman From Intiö
Deaf Man's Surf (Difficult To Cure)

El Supernautin lopetettua settinsä olikin aika alkaa odotella illan pääbändiä. Alkoi jo näyttää siltä, ettei Viikate koskaan astu lavalle, mutta viimein 23.15 tärähti. Siinä ne olivat, Kouvolan melankoliarockpartio kaikessa alakuloisuudessaan. Uusi albumi Petäjäveräjät oli hyvin edustettuna, toisaalta tuntui että pari vanhempaa kappaletta olisi voinut korvata ainakin kaksi uuden levyn kappaletta setissä. Mutta taattua Viikatettahan se oli, eikä tarvinnut lähteä keikalta pettyneenä. Keikan aloitusaika oli jo ennestäänkin suhteellisen myöhäinen (kello 23.00) ja pieni miinus menee 15 minuutin viivyttelystä. Itselleni keikan kohokohtia olivat vanhemmat biisit, koska ei tuota uutta levyä vielä hyllystä löydy. Varsinkin Ei ole ketään kelle soittaa oli nannaa, sillä siitä lähti itselläni Viikate-diggailu aikanaan käyntiin. Kuten Kaarlekin sanoi, hieno ja lämminhenkinen ilta oli kaikin mahdollisin puolin!

Viikatteen setti:
Sysiässä
Yökunnaat
Ei ole ketään kelle soittaa
Syysvedet
Itkijänainen
Eräs kaunis päivä
Taivas kielletty
Se on kivi-iskelmää!
Tähdet varjelkoon
Kaitselmus
Kaunis kotkan käsi
Unholan urut
Pohjoista viljaa
Viina, terva ja hauta

Encoret:

Hautajaissydän
Petäjäveräjä
Tanssi
Kuu kaakon yllä

keikka-arvio: Harmaja

Tulin tuossa juuri Harmajan keikalta. Niille jotka eivät tiedä, Harmaja on entisen Charon-vokalistin ja Northern Kings-yhteyksistäkin tutun J-P Leppäluodon uusi bändi, joka on saavuttanut Suomessa todella suuren suosion. Alkujaanhan homma lähti liikkeelle Nick Cave-coverbändinä Niilo Luola ja Pahat Siemenet (jonka senkin satuin todistamaan kerran livenä, tosin sattumalta paikalle osuneena).

Joka tapauksessa tämä oli nyt neljäs Harmajan keikka minulle, ja bändi tuntuu vain paranevan kerta toisensa jälkeen. Tosin nyt ilmassa oli ehkä enemmän ns. rutiinivedon tuntua. Kokoonpano oli kokenut pieniä muutoksia, alkuperäisbasisti Matti Tulisen tilalle oli tullut Milla Heinonen.

Se täytyy sanoa, että lava oli aivan upea valoineen! Parhaita lavavalaistuksia mitä olen nähnyt, ilman että pyrotekniikkaa tarvitsee lisätä. Uusista kappaleista ainakin Kaunis, koskematon sekä Unessa kuulostivat todella hyviltä. Setin paras kappale oli kuitenkin Kevät, joka on yksi hienoimmista tässä maassa tehdyistä biiseistä ikinä. Myös ehdoton suosikkini Harmaja-tuotannosta eli Taivaan pirstaleet kuulosti hienolta jälleen kerran. Leppäluodon välispiikit nyt olivat mitä olivat, mutta tunnelma keikalla oli silti aivan loistava! Kannatti mennä.

Setti:

Pelkkä ihminen
Unessa
Kaamos ja syys
Eikö kukaan voisi häntä rakastaa
Sataa
Viipyvä virta
Kevät
Taivaan pirstaleet
Kaunis, koskematon
Pahan jälki
Syntymähumala

Encore:
Hauras
Hiljaisuus hänen kannoillaan