Rockin historia: Little Willie John - Fever

50-luvun puolivälissä uusi, gospelista oppinsa saanut laulajien joukko valtasi R&B-scenen, enteillen soulin syntyä. Näiden laulajien etujonossa seisoi Detroitista kotoisin ollut Little Willie John, jolla oli sekä loistava ääni, että upea lavakarisma. Laulaja Mable Johnin pikkuveli teki levysopimuksen King Recordsin kanssa vuonna 1955 ja sai välittömästi hitin kappaleesta "All Around The World". Mutta huhtikuussa 1956 ilmestynyt Fever osoittautui kuitenkin suureksi läpimurroksi laajemman yleisön tietoisuuteen. Otis Blackwellin ja Eddie Cooleyn kynäilemä kappale ei ollut tavallinen R&B-hitti. Ray Felderin ja Rufus Goren saksofonit, Bill Jenningsin jazz-kitara, voihkiva taustakuoro ja sormien napsuttelu kevensivät biisin tunnelmaa. Johnin tulkinta oli synkkä, mutta sitä hän tuskin pisti pahakseen. Fever jäi lopulta hänen ainoaksi R&B-hitikseen, ja se sai myös lukemattomia muita versioita kuten Peggy Leen coverin, myös Elvis Presley levytti aiheesta oman näkemyksensä. Silti yksikään näistä ei ylitä alkuperäistä.

Little Willie John - Fever

Keikka-arvio: Joen Silmät-orkesteri esittää: Suljettu, Rytmikellari, Raahe 26.5.2012

Absoluuttinen Nollapiste-yhtyeen suurena ystävänä oli aivan pakko mennä kuuntelemaan, kun raahelainen Joen Silmät-orkesteri vetäisi kyseisen bändin yhden tunnetuimmista levyistä, eli Suljettu-albumin livenä alusta loppuun.

Se oli kyllä aivan helvetin hyvä! Kaverit olivat todella treenanneet levyn soittokuntoon, ja kaikesta näki että esitykseen oli selkeästi panostettu. Tuntui hienolta olla kuuntelemassa yhtä suomalaisen rock-historian klassikkolevyistä paikan päällä livenä, vaikka lavalla ei ollutkaan Absoluuttinen Nollapiste. Niin hienoa työtä nämä jätkät tekivät. Jos uusi tilaisuus tulee, menen ehdottomasti tämän bändin keikalle uudestaankin.

Setti: 

Kasvatus

Mihin

Sukututkimus lannistaa

Portaat

Kupit on kuin olisi häät

Esinekeräilyn hitaus

Täällä on joku

Joutomaa

Joen silmille

Tungos on lavaste

Kiilakivi

Suvannossa ylpeä ilme I

Suvannossa ylpeä ilme II

Suvannossa ylpeä ilme III

Suvannossa ylpeä ilme IV

Suvannossa ylpeä ilme V

keikka-arvio: Ozzy Osbourne & Friends, Hartwall Areena, 23.5.2012

Alunperin tämän piti olla Black Sabbath, mutta konsertti muuttui Ozzyn soolokeikaksi Tony Iommin sairastumisen jälkeen. Black Sabbath on ollut itselleni yksi maailmankaikkeuden tärkeimpiä bändejä, mutta kun kuulin että keikka järjestyy joka tapauksessa, oli pakko suunnistaa paikan päälle. Olihan siellä kuitenkin alkuperäisjäsenistä kaksi paikalla, eli Ozzy Osbourne ja bassojumala Geezer Butler joka on Tony Iommin jälkeen yhtyeen tärkein jäsen.

Loistavan keikanhan se Ozzy-setä veti. Jos jostain pitäisi miinuksia antaa, olisi lähes seitsemän minuuttia kestänyt intro sellainen. Lyhyemmälläkin olisi selvitty. Itse keikan alku olikin sitten ikimuistoinen. Bark At The Moon rävähti soimaan ja heti perään Mr Crowley. Klassikkolinjalla jatkettiinkin oikeastaan koko kaksituntisen ajan, sillä Ozzyn 2000-luvun materiaali oli jätetty kokonaan pois setistä. Minulle keikan kohokohta oli Black Sabbath-osio. Iron Man, War Pigs ja N.I.B. oli sellainen biisikolmikko, etten taida vastaavaa vähään aikaan kuulla missään. Harmillisesti Zakk Wylde pilasi Fairies Wear Bootsin ja Into The Voidin. Mutta olipa hänkin mukana parissa kohokohdassa. I Don't Want To Change The World ja Mama I'm Coming Home Ozzyn ja Zakkin vetämänä oli todellista nannaa. Ozzyn ääni oli todella hyvässä vireessä myös koko keikan ajan. Kaikenkaikkiaan loistokeikka. Paranoid oli se ainoa oikea lopetusbiisi, jonka jälkeen oli hyvä suunnistaa hyvillä mielin kotimatkalle.


Setti:


Intro
Bark At The Moon
Mr Crowley
Suicide Solution
The Ultimate Sin
I Don't Know
Shot In The Dark
Killer Of Giants
Rat Salad
Gus G solo
Tommy Clufetos solo
Iron Man
War Pigs
N.I.B.
Fairies Wear Boots
Into The Void
I Don't Want To Change The World
Crazy Train


Encoret:


Mama I'm Coming Home
Paranoid

Rockin historia: Roy Orbison - Ooby Dooby

Tämä varhaisen rockin mestariteos sai alkunsa Texasin yliopistorakennuksen katolla kahden opiskelijan, Wade Mooren ja Dick Pennerin toimesta. Saatuaan kappaleen valmiiksi he veivät sen paikalliselle rockabilly-orkesterille, jota johti Roy Orbison. Biisi julkaistiin alkujaan Teen Kings-yhtyeen nimellä pienen Je-Wel-levymerkin toimesta. Vuonna 1956 Sun Records julkaisi kappaleesta uudelleen äänitetyn version, joka ylsi listoille. 14 vuotta myöhemmin Creedence Clearwater Revival-yhtye levytti kappaleesta oman, mutta kitarasooloja myöten alkuperäisen kanssa identtisen versionsa Cosmo's Factory-albumille. Version seurauksena myös Orbison otti Ooby Doobyn uudelleen omaan settiinsä ja esitti sitä uransa loppuun asti.

Roy Orbison - Ooby Dooby

Rockin historia: Screamin' Jay Hawkins - I Put A Spell On You

Screaming Jay Hawkinsin I Put A Spell On You on yksi 1950-luvun alkuperäisen rock-aallon olennaisimmista biiseistä. Se ei ainoastaan ole yksi aikakauden hienoimpia laulusuorituksia, vaan myös osoitus rock and rollin alkukantaisuudesta. Hawkins teki kappaleen jo vuonna 1949, jolloin hän myös ensimmäisen kerran äänitti sen Grand-levymerkille. Kun Hawkins äänitti sen uudestaan OKeh-levymerkille vuonna 1956, tuottaja kehotti häntä tekemään biisistä yhtä karmivan kuin mitä kappaleen nimi antaa ymmärtää. Tarinan mukaan äänityssessiosta tuli piknik, jossa tarjoiltiin yllin kyllin ruokaa ja viinaa. Legenda kertoo, että kun Hawkins kuuli äänityssession tulokset viikkoa myöhemmin, hän ei millään malttanut uskoa että juuri hän oli vokaaleissa. Hän pystyi uusimaan suorituksensa vasta huuhdottuaan vähän viskiä kurkusta alas. Radioasemilla single meni soittokieltoon, eikä kappale yltänyt edes R&B-listoille. Biisi sai kuitenkin lukuisia faneja 1950- ja 1960-luvuilla ja Hawkinsia pidetäänkin nykyisin yhtenä alkuperäisen rock-aallon valovoimaisimmista esiintyjistä.

Screamin' Jay Hawkins - I Put A Spell On You

Rockin historia: Gene Vincent & The Blue Caps - Be-Bop-A-Lula

Be-Bop-A-Lulan varsin aivottomat sanoitukset olivat aina helppo kohde kriitikoille. Gene Vincentin kirjoittama klassikkobiisi perustuu tarinan mukaan sarjakuvaan nimeltä Little Lulu. Gene Vincent oli rockabillylaulaja, jolla oli taustallaan yksi USA:n parhaista bändeistä eli The Blue Caps. Vincentin laulusuoritus toi biisiin seksuaalisen jännitteen ja samalla teki siitä moralistien kohteen. Biisin hidas, bluesahtava tempo sai aikaan sen, että kappale oli erittäin tarttuva. Cliff Gallupin soolot olivat suuri inspiraation lähde nuorelle Jeff Beckille. The Everly Brothersin ja Brownsville Stationin myöhemmät coverit veivät kappaleesta sen seksuaalisen energian, mikä siinä oli. Biisi kuitenkin rokkasi edelleen.

Gene Vincent & The Blue Caps - Be-Bop-A-Lula

Rockin historia: Elvis Presley - Hound Dog

Elvis Presleyn versio Jerry Leiberin ja Mike Stollerin alunperin Big Mama Thorntonille säveltämästä Hound Dog-kappaleesta on yksi niitä biisejä, jotka tullaan ikuisesti yhdistämään rock and rollin nousukiitoon 1950-luvun lopussa. Huhu kertoo Elviksen kuulleen Freddie Bell & The Bellboys-nimisen yhtyeen esittämässä biisiä Las Vegasissa ja inspiroituneen siitä niin, että hän halusi itsekin coveroida sen. Elviksen versio oli kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista. Siinä oli raju rock-komppi, höystettynä taustayhtye The Jordanairesin kädentaputuksilla. Kappaleessa oli myös kaksi Scotty Mooren soittamaa kitarasooloa. Kaiken kruunasi Elviksen kiihkeä tulkinta. Hound Dog räjäytti lopullisesti rock and roll-villityksen käyntiin. Kriitikot vihasivat kappaletta, mutta nuoriso rakasti. Kappaleesta on sittemmin tehty useita covereita mm. Jerry Lee Lewisin toimesta, mutta Presleyn versio on edelleen täysin ylittämätön.

Elvis Presley - Hound Dog Milton Berle Show, 5.6.1956. Tämä oli se pahennusta herättänyt esiintyminen, joka toden teolla laukaisi Elviksen uran käyntiin. Uusi tähti oli syttynyt.